Psykologi: Esikuvien etsiminen ja idolien ihailu on tavallista myös aikuisille

Psykologi: Esikuvien etsiminen ja idolien ihailu on tavallista myös aikuisille

Tunnettujen henkilöiden, kuten näyttelijöiden, laulajien tai urheilijoiden ihailu kuuluu usein nuoruuteen, mutta harrastaa fanittamista aikuisetkin. Psykologi kertoo Helmelle, mitä aikuinen hakee ihailullaan.

Helmi kysyi psykologi ja psykoterapeutti Riitta Ylikomilta, mistä aikuisen harrastama fanittaminen johtuu. Ylikomin mukaan ihminen etsii luonnostaan kohteita erilaisille tunteilleen. Joskus kohteet löytyvät lähempää, joskus kauempaa.

– On ihan tavallista etsiä esikuvia, ihmisiä joita voi ihailla ja ehkä myös jäljitellä. Idolilta voi oppia jotain, hänen kauttaan voi kokea elämyksiä ja samastua sellaiseen elämään jota itse ei ehkä voi elää, mutta josta voi haaveilla.

Ylikomi kertoo kaikenlaisten ihmisten etsivän esikuvia. Esikuvassakin saatetaan nähdä hyviä ja huonoja ominaisuuksia, hänen kanssaan ollaan samoilla ja eri linjoilla asioista riippuen.

– Niin varaukseton ihailu kuin mitä fanittamiseen liittyy, ainakin fanaattisessa muodossa, saattaa sisältää halun kokea edes joku ihminen ristiriidattomasti hyvänä ja täydellisenä, ainakin jollakin elämä alueella, Ylikomi kertoo.


Mitä ihminen sitten hakee fanittamisellaan? Ainakin ihailu voi tuoda mukanaan voimakkaita elämyksiä ja pakoa arjesta.

– Se varmaan riippuu ihmisestä, ihmisyyteen liittyy suuri yksilöllisyys. Jokaisella on oma, omintakeinen merkitysmaailmansa jonka puitteissa kiinnostuksen kohteet valikoituvat. Fanittaminen voi merkitä vaikkapa pakoa arjesta, kohottavia kokemuksia, samastumista johonkin minkä kokee itseään parempana tai jolla kokee olevan sellaisia ominaisuuksia joita itsellä ei ole, yhteyden tunnetta idoliin ja toisiin fanittajiin tai muita voimakkaita elämyksiä. Tai uskoa siihen, että on olemassa ajoittain ristiriidattomasti ja ehdottomasti hyvää, Ylikomi kuvailee.

Idolin ihailusta tulee tärkeä osa omaa itseä

Kun jonkun henkilön ihailu jatkuu lapsuudesta tai nuoruudesta aikuisuuteen, se kertoo ainakin siitä, että kyseisellä ihmisellä on tarve ihailla jotakuta.

– Idolin merkitys on kenties ollut suuri nuoruusvuosina, minkä johdosta tunnesuhde häneen on voimakas ja siitä halutaan pitää kiinni. Idoli voi merkitä tälle ihmiselle jotain tärkeää, tuntua korvaamattomalta. Kyseisen idolin ihailusta on tullut tärkeä osa omaa itseä, Ylikomi pohtii.

Ylikomi muistuttaa, ettei epänormaalin ja normaalin ihailun rajaa kannata kovin heppoisesti alkaa vetämään.

– Ihmisyys on moninaista, ihmiset elävät elämäänsä monin eri tavoin ja hyvä niin. Eli yksittäisestä piirteestä tai harrastuksesta kannata vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ihmisestä. Jos fanittaminen häiritsee merkittävästi muita elämänalueita tai siihen liittyy selvästi epäterveitä piirteitä kuten idolin ei-toivottu seurailu, häirintä, vainoaminen, tai vaikka hyvin epärealistiset kuvitelmat esimerkiksi suhteesta idoliin, on syytä huoleen.

Lue myös:

Aikuiset kertovat fanittamisesta: Kun Beatlesin levy alkoi soida, se oli menoa

Tästä tunnistat eri bändien fanit – katso loistokuvat!

Adam Lambert sai naisfaninsa itkemään – katso kuvat

Hän on maailman omistautunein Harry Potter -fani

Julia Roberts -fani otti 82 tatuointia idolistaan

Komea Hugh Jackman teki fanin unelmasta totta, katso kuvat

Sileäposkinen Johnny Depp teki fanit hulluiksi, katso!

MTV3/Helmi

Kuvat: Splash, Getty Images

comments powered by Disqus

Uusimmat artikkelit

Gallup

Katsotko kesällä televisiota?

  • Katson enemmän kuin muulloin. Miksi?

    23.12% (40 kpl)

  • Katson vähemmän kuin muulloin. Miksi?

    76.88% (133 kpl)

Suosituimmat keskustelut

Katso myös nämä

Tassuklubi

Haussa Suomen erityisin kissa: Osallistu kilpailuun!
Haussa Suomen erityisin kissa: Osallistu kilpailuun!

Uneton48-kilpailu

Katso Uneton48-yleisöäänestyksen tulokset!
Katso Uneton48-yleisöäänestyksen tulokset!

Sony Music -kilpailu

Voita liput Pori Jazzeille ja tapaa Olly Murs!
Voita liput Pori Jazzeille ja tapaa Olly Murs!

Kauneusvinkit

Voita viikonloppu maisemakylpylässä!
Voita viikonloppu maisemakylpylässä!
Voita pirteät Crocs Huarache -kesäkengät!
Voita pirteät Crocs Huarache -kesäkengät!

SAVU-testiryhmä

SAVU-savustuspussien testiryhmän tulokset, lue!
SAVU-savustuspussien testiryhmän tulokset, lue!

Vichy-kilpailu

Voita kesäksi aurinkosuojatuotteet!
Voita kesäksi aurinkosuojatuotteet!

Kauhein kylpyhuone -kilpailu

Suomen kauhein kylpyhuone, katso!
Suomen kauhein kylpyhuone, katso!

Kilpailu

Herkulliset Via-tuotteet – Aina ehtii syödä hyvin!
Herkulliset Via-tuotteet – Aina ehtii syödä hyvin!

AVAn Elokuvakerho

Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Testaa itsesi Ennustaja Blogit Lukupiiri Suunnittele logo AVAlle! Lähetä kuva AVA-kanavalle! Lähetä palautetta
Takaisin ylös

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje