Kim Kardashian on ylpeä vartalostaan: En laske kaloreita

Kim Kardashian on ylpeä vartalostaan: En laske kaloreita

Tosi-tv-tähti Kim Kardashian viihtyy omissa nahoissaan ja vakuuttaa, ettei hän laske kaloreita.

Kim Kardashian, 31, on ylpeä upeista kurveistaan ja sallii itsensä herkutella. Tähti kiinnittää kuitenkin nykyään paljon huomiota ruokavalioonsa.

– Minulla oli tapana syödä paljon roskaruokaa, mutta onneksi useissa pikaruokaravintoloissa on tarjolla myös terveellisiä vaihtoehtoja. Silloin ei ole tekosyytä syödä epäterveellisesti, Kardashian kertoo.

– Kun käyn ulkona syömässä, syön mitä haluan. Sitä voisi kuluttaa koko elämänsä kalorien miettimiseen, Kardashian toteaa.

Kardashian on luonnostaan hyvin kurvikas, eikä kovakaan treeni saanut häntä aikoinaan muuttumaan langanlaihaksi.

– Treenasin muutama vuosi sitten ahkerasti, mutta minusta ei olisi koskaan tullut laihaa. Nyt olen hyväksynyt muotoni ja voin entistä paremmin, Kardashian hymyilee.

Vaikka kurvikas kaunotar ei laske kaloreita, harrastaa hän aktiivisesti liikuntaa. Tavoitteena ei kuitenkaan enää ole laihtuminen, vaan kiinteytyminen.

– Käyn silti usein salilla pitääkseni vartaloni kiinteänä, Kardashian kertoo.

Kurvikas Kim Kardashian näyttää upealta uimapuvussa – katso kuvat!

Kim Kardashian yllätti luonnonlapsena punaisella matolla – katso kuvat!

Kanye West haluaa pian naimisiin: Eroa jo entisestäsi, Kim Kardashian!

Kim Kardashian näyttää mallia värien käytössä – katso kuvat!

Kim Kardashian paljasti muodokkaan peppunsa salat

Kim Kardashianin takamus on maailman upein?

Lähde: Contactmusic

Kuva: Getty Images

comments powered by Disqus

Uusimmat artikkelit

Gallup

Miten stressi vaikuttaa ihoosi? Perustele

  • Saan ihottumaa, millaisia?

    12.36 %

  • Saan finnejä, millaisia?

    41.82 %

  • Iho rasvoittuu

    8.73 %

  • Saan tummat silmänaluset

    23.68 %

  • Muuten, miten?

    4.55 %

  • Ihoni ei reagoi stressiin / en stressaa

    8.86 %

Suosituimmat keskustelut

Katso myös nämä

Lambi-testiryhmä

Kosteuspyyhkeet-testiryhmä: Lue tulokset!
Kosteuspyyhkeet-testiryhmä: Lue tulokset!

Tassuklubi

Casper-kissa testasi Purina ONEa kolme viikkoa – lue tulokset!
Casper-kissa testasi Purina ONEa kolme viikkoa – lue tulokset!

Kauneusvinkit

Uusi kasvojen puhdistaja hellii ihoa
Uusi kasvojen puhdistaja hellii ihoa

Kultakaura-kilpailu

Voita vierailu Salatut elämät -sarjan studiolle!
Voita vierailu Salatut elämät -sarjan studiolle!

Kilpailu

Voita aurinkosuojatuotteet päiväkodille!
Voita aurinkosuojatuotteet päiväkodille!

Testiryhmä

Testissä SAVU-savustuspussit
Testissä SAVU-savustuspussit
Lähetä kuva ja voita 2000 euroa!
Lähetä kuva ja voita 2000 euroa!

Kilpailu

Tee unelmakotitesti ja voita!
Tee unelmakotitesti ja voita!

AVAn Elokuvakerho

Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!

Kilpailu

Hurts-kilpailu on päättynyt.
Hurts-kilpailu on päättynyt.
Testaa itsesi Blogit Ennustaja Lukupiiri Suunnittele logo AVAlle! Lähetä palautetta Lähetä kuva AVA-kanavalle!
Takaisin ylös

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje