Helmi kokeili burleskitanssia: Ihanaa naiseuden ylistämistä

Helmen toimittajat kävivät kokeilemassa burleskitanssia, joka yllätti paitsi haasteellisuudellaan, myös hauskuudellaan.

Burleskitanssitunnilla ammennetaan burleskin liikekielestä, harjoitellaan kehonhallintaa, lihaskuntoa, tanssitaan ja keikutetaan naisellisesti kroppaa. Omat liikuntavarusteet tuntuivat suorastaan tylsiltä, sillä tunnille olisi saanut pukeutua vaikka korsettiin! Lue toimittajien kokemukset alta.

Nainen, 26:

Olin varautunut burleskitanssitunnille verkkareilla ja t-paidalla. Paikan päällä alkoi harmittaa, koska muilla neidoilla oli päällään ihania korkokenkiä, sukkahousuja, huiveja ja hiuskoristeita. Hitsi, tämähän olisi voinut olla kivaa laittautumista!

En tiennyt, mitä odottaa tunnilta. Burleskiesityksiä olen elämäni aikana nähnyt tasan kaksi. Ennen tuntia sain tietää, että mukana olisi go-go-tanssista tuttuja elementtejä, ja että meille tulisi hiki. Ai, tämä onkin siis jotain liikuntaa eikä keikistelyä? Kunnon liikuntaa?

Heti tunnin alussa kävi harvinaisen selväksi, että kehonhallinnassani on parantamisen varaa. Tai, jos tarkempia ollaan, sitä ei ole. Kun ohjaaja-Bettie pyysi astelemaan eteenpäin ja liikuttamaan lantiota, kaikki oli vielä hyvin – jos mukaan piti ottaa kädet, menin välittömästi sekaisin. Tuntui, kuin kehoni ylä- ja alaosan välillä ei olisi minkäänlaista kommunikaatioyhteyttä: yksi raaja tekee jotain, mutta muut eivät tiedä, mitä. Kun ohjaaja totesi meidän nousevan "kuin jumalatar merestä", mieleeni lävähti lähinnä kuva hylkeestä. Olen sulokas kuin hylje!

Tunnin aikana saimme kokeilla pitkiä hansikkaita, jotta huomio pysyisi käsien liikeradassa. Hanskojen pukeminen teki olosta välittömästi hienostuneemman ja jotenkin asiantuntevamman. Lisäksi ne todella auttoivat kiinnittämään huomion käsiin. Tunnilla todella havaitsi, miten huono ryhti minulla normaalisti on, ja miten tottumaton olen käyttämään esimerkiksi käsivarsien lihaksia.

Suosittelen tuntia kaikille liikkumisesta ja musiikista nauttiville. Muista ottaa mukaan piristäviä huiveja ja hurmaavia höyhenpuuhkia, se on tässä lajissa sallittua!

Nainen, 24:

Burleski taiteenmuotona on suhteellisen lähellä sydäntäni: olen käynyt pariin otteeseen ihailemassa upeita, raisuja ja naiseutta ylistäviä burleskiesityksiä, joissa vaatteiden väheneminen ja rintoja peittävien tasseleiden pyörittäminen ei aiheuta punastelua, vaan tuo hymyn huulille. Minua kiehtookin burleskin ilosanoma naisellisuudella leikittelemisestä ja sen ylistämisestä.

Burleskitanssitunnille kuitenkin astelin punastellen, sillä en tiennyt mitä luvassa oli. Tasseleilla leikittelyä? Riisutaanko täällä? Ei kai kukaan joudu yksin tanssimaan kaikkien nähden? Pukeudutaanko täällä pieniksi Punahilkoiksi tai Saksikäsi Edwardeiksi? Ympärilläni oli näyttäviä naisia, ujoja ja herttaisia neitoja sekä räväköitä persoonia. Lähes kaikilla oli mukavat korkokengät jalassa, hameet ja näyttävä meikki – ja minä pieni oli valinnut ylleni harmaan hiirulaisen verkkarit. Kipitinkin kiltisti salin perälle.

Kun musiikki lähti soimaan, huokaisin helpotuksesta. Tutut kipaleet, kuten esimerkiksi Nancy Sinatran tulkitsema These Boots Are Made for Walkin' -kappale saivat lanteet keinumaan automaattisesti. Mutta sitäkin enemmän harmitti, etten ollut tajunnut sujauttaa jalkaani naisellisempia kenkiä: korkkarit olisivat tehneet olon varmasti naisellisemmaksi ja liikkeet olisivat olleet heti tämän myötä luontevampia! Nämä sukat olivat tarkoitettu vain hissutteluun.

Burleskitaiteilija Bettie Blackheart kaikessa omalaatuisuudessaan ja upeaa rohkeutta puhkuen oli loistava opettaja. Olen käynyt erilaisilla liikuntatunneilla verta ja hikeä vuodattamassa, mutta nyt vasta opin kuinka ryhdin avulla saan pidettyä vatsalihakset tiukkoina! Liikkeet olivat yksinkertaisia, mutta ensikertalaisen kädet olivat mennä solmuun. Ihailin tunnille osallistuneita naisia ja ohjaajan topakkaa ilmettä, joka kuului omaksi osaksi burleskitanssiin. Hivenen ylpeä ja itsevarma sekä -tietoinen ilme kruunasi nämä naiselliset liikkeet.

Tunnin lopuksi huomasin omaksi yllätyksekseni, etten ollut kertaakaan katsonut salin peilistä omaa kuvajaistani, mikä olisi varmasti auttanut liikkeiden oppimisessa. Oma olemukseni näyttää olevan minulle vaikea pala. Auttaisikohan burleskitanssi juuri näitä naisia, jotka haluavat saada potkua omaan feminiiniseen puoleensa ja rohkeuden kohdata itsensä sellaisena kuin on? Vaikkapa ensin peilin kautta.

Lue myös:

Bettie Blackheart: Burleskitanssissa opitaan kehonhallintaa ja ripaus burleskin historiaa

Helmi kokeilee uusimmat lajit ja ilmiöt puolestasi – lue kokemuksia!

Burleski ei ole vain naisten juttu

MTV3/Helmi

Kuvat: MTV3/Helmi

comments powered by Disqus

Uusimmat artikkelit

Gallup

Miten stressi vaikuttaa ihoosi? Perustele

  • Saan ihottumaa, millaisia?

    12.26 %

  • Saan finnejä, millaisia?

    41.85 %

  • Iho rasvoittuu

    8.85 %

  • Saan tummat silmänaluset

    23.67 %

  • Muuten, miten?

    4.51 %

  • Ihoni ei reagoi stressiin / en stressaa

    8.85 %

Suosituimmat keskustelut

Katso myös nämä

Kauneusvinkit

CC-voiteen testiryhmän tulokset!
CC-voiteen testiryhmän tulokset!

Lambi-testiryhmä

Kosteuspyyhkeet-testiryhmä: Lue tulokset!
Kosteuspyyhkeet-testiryhmä: Lue tulokset!

Tassuklubi

Casper-kissa testasi Purina ONEa kolme viikkoa – lue tulokset!
Casper-kissa testasi Purina ONEa kolme viikkoa – lue tulokset!

Kultakaura-kilpailu

Voita vierailu Salatut elämät -sarjan studiolle!
Voita vierailu Salatut elämät -sarjan studiolle!

Kilpailu

Voita aurinkosuojatuotteet päiväkodille!
Voita aurinkosuojatuotteet päiväkodille!

Testiryhmä

Testissä SAVU-savustuspussit
Testissä SAVU-savustuspussit
Lähetä kuva ja voita 2000 euroa!
Lähetä kuva ja voita 2000 euroa!

Kilpailu

Tee unelmakotitesti ja voita!
Tee unelmakotitesti ja voita!

AVAn Elokuvakerho

Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!

Kilpailu

Hurts-kilpailu on päättynyt.
Hurts-kilpailu on päättynyt.
Testaa itsesi Blogit Ennustaja Lukupiiri Suunnittele logo AVAlle! Lähetä palautetta Lähetä kuva AVA-kanavalle!
Takaisin ylös

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje