Korsettikuningattaret kiristävät ja korostavat kadonneen vyötärön takaisin

Korsettikuningattaret kiristävät ja korostavat kadonneen vyötärön takaisin

Mittatilaustyönä tehdyt korsetit näyttävät aina kantajaltaan: niissä toteutuu jokaisen korsettiprinsessan, laihduttajan ja morsiamen unelma.

Korsetti eli kureliivi on kiristänyt, muotoillut ja korostanut naisten naisellisia muotoja jo vuosisatoja. Korsetin kaltaisia alusvaatteita on ollut jo keskiajalla – korsetit vartaloa muokkaavana vaatteena syntyivät renessanssin aikaan.

Korsettien suosiossa on ollut nousuja laskuja, mutta tätä nykyä mittatilaustyönä tehdyt uniikit kureliivit puhuttelevat lähes joka naista.

Naisellinen yläosa

'Kauniin ja vaatimattoman' Belle Modeste -liikkeen näppärät käsityöläiset ja korsettikuningattaret Mari-Pilvi Junikka, 32, sekä Senja Kuure, 29, suunnittelevat ja valmistavat korsetit sekä ateljeetyönä tehdyt puvut alusta asti itse.

– Korsetti ei ole enää pelkkä alusvaate. Sen voi laittaa myös paidan päälle tai olla juhlava yläosa, kissanaiseksi itsensä kuvaileva Junikka kertoo ja kiristää hellin, mutta napakoin ottein korsetin nyörejä sovitusverhon takana.

Korsettikuningattaret kiristävät ja korostavat kadonneen vyötärön takaisin
Korsettikuningattaret kiristävät ja korostavat kadonneen vyötärön takaisin

Naiselliset korsetit ovat alkaneet niittää uutta suosiota alakulttuurien kukoistaessa, Moulin Rouge -elokuvan innoittamina sekä kiusoittelevan burleskin pauloissa. Myös luksusta kaipaavat morsiamet ovat löytäneet uniikit korsetit.

Väreistä vihreä sekä punainen ovat suosittuja, morsiamet suosivat vaaleaa väriä, mutta yksi on ylitse muiden:

– Musta on ylivoimaisesti suosituin väri, naiset paljastavat.

Suunnittelijoiden mukaan suomalainen maku on hyvin pelkistettyä, mutta myös oman elämänsä Prinsessa Ruususia löytyy.

– Jotkut taas haluavat koruja, rusetteja, röyhelöitä.. Asiakkaat ovat erilaisia, Kuure listaa. Hän itse rakastaa pitsiä ja kirkkaita värejä – teatteripuvusto-kokemus välittyy naisesta oikopäätä.

– Mieluummin liikaa kuin liian vähän! Kuure naurahtaa ja silittää putiikissa pyörivää schipperkeneitoa, Elvira-koiraa.

Valmiskorsetti jokanaisen mitoista

Korsetit tehdään mittatilaustöinä, jotta jokainen uuma koettelee kantajaansa oikein. Belle Modeste valmistaa mittatilauskorsetteja kokoon katsomatta, mutta raivaa tietä ja kiristää nyörejä myös valmiskorsetin voimin. Valmiskorsetteja löytyy 34–48 kokoisina, kahdessa eri värissä.

Korsettikuningattaret ovat keränneet lähes seitsemän vuoden ajan suomalaisten naisten mittoja ja luoneet näiden senttimetrien kilpatanssista joka kropalle sopivan korsetin. He ovat aikeissa lanseerata valmiskorsetin tänä syksynä, parhaimman pikkujoulukauden aikoihin. Valmiskorsetti sopinee erityisesti kiireisille sieluille.

– Mittatilauksessa kestää ja jonossa on monia, Kuure kertoo.

Valmiskorsetin hyviin puoliin kuuluukin, että se sopii kaikille ja kaikenkokoisille – eikä hintakaan kirpaise kukkaron nyörejä.

– Olemme olleet yllättyneitä siitä, miten hyvin valmiskorsetti on sopinut erilaisille vartaloille, ainoastaan kaikkein isoimmat koot ovat vielä testaamatta. Eihän se ikinä mittatilausvaatetta voi korvata, mutta on ainakin hyvä alku, Kuure vinkkaa.


Korsetit valmistetaan korkealaatuisista materiaaleista, kotimaisena käsityönä. Korsettien materiaaleina käytetään muun muassa puuvillapohjaisia coutil-kankaita ja viskoosia, korsettien luut sekä plansetit tuodaan Saksasta. Coutil-kankaat ovat ympäristöystävällinen valinta: ne valmistetaan Euroopassa, mikä tarkoittaa vähemmän rahdista aiheutunutta kuormitusta ympäristölle.

– Luut ja plansetin voi käyttää uudelleen esimerkiksi seuraavaan korsettiin. Korsetti voidaan lähes aina myös korjata, Junikka vinkkaa.

Kadonneen vyötärön jäljillä

Korsetti on suunnittelijoiden mukaan unelmavaate kadonneen vyötärön metsästäjille ja laihduttajille. Korsetti silottaa kurveja, avittaa vartaloa ja antaa tukea rinnoille, selälle ja vyötärölle. Korsetti korjaa myös automaattisesti ryhtiä.

– Se on joka laihduttajan unelma: ahmiminen ei se päällä onnistu! naiset nauravat.

Korsetti myös tukee rintoja paremmin kuin itse rintaliivit ja vie painon pois niskasta isorintaisilta naisilta.

– Itse en lähde edes museokäynnille ilman korsettia, Junikka kertoo viitaten selkävaivoihinsa.

Oikean korsetin tunnistaa siitä, että se ei satu vaan on suorastaan mukava päällä – se on suunniteltu mukautumaan käyttäjänsä omiin linjoihin. Oikeaa korsettia ei voi myöskään laittaa hyvällä omatunnolla pesukoneeseen, vaan sitä pitää tuulettaa.

– Oikein hoidettuna korsetti kestää käytössä vuosikausia, Junikka kertoo. Jos korsettia käyttää esimerkiksi vain muutaman kerran vuodessa, se säilynee käyttäjällään käyttökelpoisena pienen ikuisuuden.

Kaiken tämän lisäksi korsetti on luultua painavampi – oikeat metalliluut tuovat korsetille ominaista jämäkkyyttä. Metalliluut eivät katkea, eivätkä ruostu.

– Korsetti sitten piippaa lentokentällä, se kannattaa laittaa matkan ajaksi matkalaukkuun, Kuure vinkkaa kokemuksen syvällä rintaäänellä.


Teksti: Katri Koskinen

Kuvat: MTV3, Belle Modeste

comments powered by Disqus

Uusimmat artikkelit

Gallup

Mitä mieltä olet kevään muodista?

  • Ihanan värikästä

    42.18 %

  • No enpä nyt tiedä

    22.79 %

  • Kamalaa, en löydä mitään päällepantavaa

    31.80 %

  • Jotain muuta mieltä, mitä?

    3.23 %

Suosituimmat keskustelut

Katso myös nämä

Tassuklubi

Casper-kissa testasi Purina ONEa kolme viikkoa – lue tulokset!
Casper-kissa testasi Purina ONEa kolme viikkoa – lue tulokset!

Kauneusvinkit

Loihdi upeat huulet sekunneissa!
Loihdi upeat huulet sekunneissa!

Kultakaura-kilpailu

Voita vierailu Salatut elämät -sarjan studiolle!
Voita vierailu Salatut elämät -sarjan studiolle!

Kilpailu

Voita aurinkosuojatuotteet päiväkodille!
Voita aurinkosuojatuotteet päiväkodille!

Testiryhmä

Testissä SAVU-savustuspussit
Testissä SAVU-savustuspussit

Testiryhmä

Lambin kosteuspyyhkeet -testiryhmä
Lambin kosteuspyyhkeet -testiryhmä

Kauhein kylpyhuone -kilpailu

Lähetä kuva ja voita 2000 euroa!
Lähetä kuva ja voita 2000 euroa!

Kilpailu

Tee unelmakotitesti ja voita!
Tee unelmakotitesti ja voita!

AVAn Elokuvakerho

Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Suunnittele logo AVAlle Lähetä palautetta Lähetä kuva AVA-kanavalle! Blogit Testaa itsesi Ennustaja
Takaisin ylös

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje