Madonnan vaihtuvat tyylit: Pahasta tytöstä omistautuvaksi äidiksi

Madonnan sanotaan olevan postmodernin identiteetin lähettiläs, muuttaahan hän alati tyyliään ja luo imagonsa säännöllisin väliajoin uudelleen. Kokosimme yhteen Madonnan kuvia vuosien varrelta. Näin Madonna on muuttunut kiltistä tytöstä glamourprinsessaksi ja omistautuvaksi äidiksi.

Madonna, 53, on tyylin kuningatar, jonka alati vaihtuvan lookin on sanottu edustavan postmodernia identiteettiä parhaimmillaan. Kantaaottavuudestaan tunnettu laulaja on osannut hätkähdyttämisen taidon jo uransa alkuvaiheista lähtien.

Musiikkimaailman kameleontti

Madonna luo tyylinsä uudestaan vähintään parin vuoden välein. Hänen on nähty muuntuvan kiltistä tytöstä tuhmaksi, Marilyn Monroe -tyylistä gangsterin tyttöystäväksi, androgyyniksi, glamourhahmoksi ja nyt viimeisimpinä vuosina omistautuvaksi äidiksi.

Jatkuvasti vaihtuva tyyli on olennainen osa Madonnan menestystarinaa. Madonnan sanotaan edustavan alati vaihtelevien tyyliensä kautta postmodernia identiteettikäsitystä, jonka mukaan identiteetti on aina muunneltavissa. Tämän käsityksen mukaan pukeutumalla kuka tahansa voi siis olla mitä tahansa ja luoda imagonsa aina uudelleen.

Kohauttavat tyylit!

Madonnan vaihtuvat tyylit: Pahasta tytöstä omistautuvaksi äidiksi


Laulaja on suututtanut rekvisiitallaan muun muassa katolisen kirkon jäseniä ja konservatiiveja. Seksikäs laulaja kohahdutti jo Like A Virgin -albumin aikoihin vuonna 1984 esiintymällä MTV Video Music Awards -gaalassa valkoisessa häämekossa ja hanskoissa. Madonna on todennut, että esiintyminen oli rohkein ja häpeämättömin asia, jonka hän on televisiossa tehnyt.

Kohahduttaminen ei jäänyt 80-luvulle, sillä Madonna on aina ottanut kantaa lavapukeutumisellaan. Tällä viikolla laulaja esiintyi Moskovassa tukien Pussy Riotia, punk-yhtyettä, joka pidätettiin maaliskuussa heidän vastustettuaan julkisesti Vladimir Putinia. Madonna antoi tukensa Pussy Riotille selkään piirretyllä tekstillä. Kantaaottavan esiintymisen takia laulajan tulevien keikkojen turvajärjestelyjä on kiristetty.

Katso kuvagalleria Madonnan vaihtuvasta tyylistä!

 

Madonnan vaihtuva tyyli: Pahasta tytöstä omistautuvaksi äidiksi

1

Virgin tour 1985

Madonnan Virgin Tour vuonna 1985 aiheutti kohua konservatiivien keskuudessa.

Seuraava
Vuonna 1989

Madonnan Blond Ambition -tour 1989. Päällään tähdellä oli kuuluisat tötterö-liivit.

EdellinenSeuraava
Bed Time Stories

Madonnan Bed Time Stories vuonna 1994. Vahva seksuaalisuus on ollut tärkeä osa Madonnan imagoa.

EdellinenSeuraava
Madonna Musiv Awardseissa 2000.

Madonna Music Awardeissa vuonna 2000. Tähti oli pukeutunut Kylie Minogue -paitaan.

EdellinenSeuraava
Re-Invention Tour 2004

Re-Invention Tour vuonna 2004.

EdellinenSeuraava
Madonna keikalla vuonna 2008.

Madonna keikalla vuonna 2008. Trimmatusta vartalosta on tullut ikääntyvän tähden tapa erottautua.

EdellinenSeuraava

Vuonna 2005 Madonna esiintyi omistautuvana ja rakastavana äitinä tyttärensä kanssa.

EdellinenSeuraava
Madonna esiintyy Indianassa 2012.

Madonna Indianassa vuonna 2012. Eri uskonnot ovat aina inspiroineet tähteä.

EdellinenSeuraava
Madonna hajuvetensä Truth or dare -lanseeraustilaisuudessa 2012.

Madonna raikkaana hajuvetensä Truth or Dare -lanseerautilaisuudessa vuonan 2012.

Edellinen
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
  • Esikatselukuva
TaaksepäinEteenpäin

MTV3/Helmi

Kuvat: Getty Images

comments powered by Disqus

Uusimmat artikkelit

Gallup

Mitä mieltä olet kevään muodista?

  • Ihanan värikästä

    42.45 %

  • No enpä nyt tiedä

    22.82 %

  • Kamalaa, en löydä mitään päällepantavaa

    31.54 %

  • Jotain muuta mieltä, mitä?

    3.19 %

Suosituimmat keskustelut

Katso myös nämä

Lambi-testiryhmä

Kosteuspyyhkeet-testiryhmä: Lue tulokset!
Kosteuspyyhkeet-testiryhmä: Lue tulokset!

Tassuklubi

Casper-kissa testasi Purina ONEa kolme viikkoa – lue tulokset!
Casper-kissa testasi Purina ONEa kolme viikkoa – lue tulokset!

Kauneusvinkit

Uusi kasvojen puhdistaja hellii ihoa
Uusi kasvojen puhdistaja hellii ihoa

Kultakaura-kilpailu

Voita vierailu Salatut elämät -sarjan studiolle!
Voita vierailu Salatut elämät -sarjan studiolle!

Kilpailu

Voita aurinkosuojatuotteet päiväkodille!
Voita aurinkosuojatuotteet päiväkodille!

Testiryhmä

Testissä SAVU-savustuspussit
Testissä SAVU-savustuspussit

Kauhein kylpyhuone -kilpailu

Lähetä kuva ja voita 2000 euroa!
Lähetä kuva ja voita 2000 euroa!

Kilpailu

Tee unelmakotitesti ja voita!
Tee unelmakotitesti ja voita!

AVAn Elokuvakerho

Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Suunnittele logo AVAlle Lähetä palautetta Lähetä kuva AVA-kanavalle! Blogit Testaa itsesi Ennustaja
Takaisin ylös

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje