Eronnut Katy Perry: Uskon yhä rakkauteen!

Eronnut Katy Perry: Uskon yhä rakkauteen!

Vaikka Katy Perryn avioliitto koomikko Russel Brandin kanssa päättyi viime joulukuussa vain hieman yli vuosi vihkimisen jälkeen, paljastaa laulajatar uskovansa yhä rakkauteen ja avioliittoon.

Nopeasti päättynyt avioliitto ei murentanut laulaja Katy Perryn, 27, unelmia tosirakkaudesta tai avioliitosta.

– Uskon yhä rakkauteen ja avioliittoon. Olen oppinut matkan varrella paljon. Minä en kadu mitään, Perry kertoo.

Laulajatar myöntää, että työnteko parisuhteen pahimman kriisin aikana oli äärimmäisen raskasta.

– Yksityiselämäni tapahtumat tuntuivat ylivoimaisilta. Muistan, että kumarruin eteenpäin itkeäkseni, jotta tekoripseni eivät kärsisi, jos olin juuri nousemassa lavalle laulamaan Teenage Dream -kappalettani, Perry kertoo.

Yksityiselämän ja työn välille Perryn oli vedettävä selkeä raja.

– Minun piti muistuttaa itseäni siitä, että ongelmat olivat henkilökohtaisesti vain minun kannettavinani, eivätkä ne kuuluneet yleisölleni, Perry muistelee.

Aika on jo nyt parantanut laulajattaren haavoja ja rinnalle on löytynyt uusi rakas. Tätä nykyä Perry tapailee kitaristi Rob Ackroydia.


Lue lisää:

Katy Perry ei ole valmis puhumaan erostaan

Katy Perry ohjeisti morsianta: Älä mene naimisiin!

Surullinen Katy Perry muutti tyyliään radikaalisti – katso kuvat


MTV3/Helmi

Lähde: Contactmusic

Kuva: Getty Images

comments powered by Disqus

Uusimmat artikkelit

Gallup

Mikä on kamalin tapa, jolla sinut on jätetty?

  • Minut jätettiin tökeröllä kirjeellä, millaisella?

    3.91 % (31 kpl)

  • Sain erosta tiedon tekstiviestillä, millaisella?

    31.53 % (250 kpl)

  • Sain tiedon erosta netissä, miten?

    12.86 % (102 kpl)

  • Kumppani häipyi kuin tuhka tuuleen, mitä tapahtui?

    33.54 % (266 kpl)

  • Minut jätettiin muulla tavalla, tässä tarinani!

    18.16 % (144 kpl)

Suosituimmat keskustelut

Katso myös nämä

Lambi-testiryhmä

Kosteuspyyhkeet-testiryhmä: Lue tulokset!
Kosteuspyyhkeet-testiryhmä: Lue tulokset!

Tassuklubi

Casper-kissa testasi Purina ONEa kolme viikkoa – lue tulokset!
Casper-kissa testasi Purina ONEa kolme viikkoa – lue tulokset!

Kilpailu

Voita aurinkosuojatuotteet päiväkodille!
Voita aurinkosuojatuotteet päiväkodille!

Kultakaura-kilpailu

Voita vierailu Salatut elämät -sarjan studiolle!
Voita vierailu Salatut elämät -sarjan studiolle!

Kauneusvinkit

CC-voiteen testiryhmän tulokset!
CC-voiteen testiryhmän tulokset!

Testiryhmä

Testissä SAVU-savustuspussit
Testissä SAVU-savustuspussit

Kauhein kylpyhuone -kilpailu

Lähetä kuva ja voita 2000 euroa!
Lähetä kuva ja voita 2000 euroa!

Kilpailu

Tee unelmakotitesti ja voita!
Tee unelmakotitesti ja voita!

AVAn Elokuvakerho

Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Suunnittele logo AVAlle! Lähetä palautetta Lähetä kuva AVA-kanavalle! Testaa itsesi Ennustaja Blogit
Takaisin ylös

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje