Sytyttävätkö tuhmat puheet?

Sytyttävätkö tuhmat puheet?

Pikkutuhma kuiskuttelu on monen naisen mieleen tietyissä tilanteissa. Sen sijaan suoranaiset rivoudet saavat kuulijan kääntymään kantapäillään.

37-vuotias Mikko tunnustaa käyttävänsä naisen vikittelemiseen lähes aina hyväksi havaittua kaavaa: tietyssä vaiheessa iltaa Mikko linnoittautuu valittunsa kainaloon ja keskittyy kuiskuttelemaan tämän korvaan.

– Ensin tietysti käyn läpi ne pakolliset jutut siitä, miten ihana ja erityislaatuinen tämä nainen on, Mikko sanoo. Sen jälkeen hän kertoo siirtyvänsä "tositoimiin" eli sivelemään naisen reittä tai olkavartta pitkin raukein liikkein ja kuiskimaan harkitun kaksimielisiä juttuja tämän kuultavaksi. Juttujen rohkeus lisääntyy illan myötä.

– Harva nainen kykenee vastustamaan sellaista, Mikko väittää. Hänestä aikuinen nainen on aistillisena olentona viritetty sellaiselle taajuudelle, että prinsessa- ja palvontajutut pikemminkin väsyttävät ja tylsistyttävät tätä.

– Mielikuvitustakin pitää ruokkia!

Ei eritteitä, kiitos!

– Eivät oikein iske sellaiset jutut. Minua rupeaa joko naurattamaan tai suorastaan ällöttämään, kun on pakko kuunnella, väittää puolestaan 23-vuotias Nella.

Samaa mieltä on hänen ystävänsä ja työtoverinsa, 24-vuotias Anitta.

– Ei suomalainen mies yleensä edes osaa kertoa tuhmaa juttua ilman ihmisruumiin eritteistä koostuvia osia. Meillä tämä vessakulttuuri on niin monen miehen mielestä samaa kuin erotiikka, heh heh.

Tuhmat jutut onkin naisten mielestä osattava kertoa taiten, jotta kuulijaa ei rupeaisi naurattamaan. Mikään ei nimittäin tapa miehen eikä naisenkaan innostusta yhtä varmasti kuin väärässä paikassa päässyt nauru. Tuhmat vitsit ovat tietysti luku sinänsä. Naiset neuvovatkin vihjailunhaluista miestä käyttämään aluksi näitä vitsejä, jos aiheen opettelu kiinnostaa.

Sytyttävätkö tuhmat puheet?

Vieraan miehen sanoja sängyssäni

Siiri, 31, puolestaan haluaisi tietyssä vireessä ollessaan kuunnella enemmänkin kuin vain vihjailevia

kuvauksia siitä, minkälaiseksi mies toivoisi heidän iltansa muodostuvan makuuhuoneen puolella.

– Valitettavasti minun mieheni on vain auttamattomasti liian estoinen sellaiseen. Hän punastelee jopa minun puheistani, vaikka tässä on oltu yhdessä iät ja ajat, Siiri harmittelee.

Siiri on paikkaillut tilannetta lukemalla tietynlaista kirjallisuutta miehelle ääneen: lehtiä, kirjoja, novelleja... – Ajattelin joskus, että sillä tavalla se ei hänestä ehkä olisi niin kiusallista, mutta päinvastoinhan siinä kävi: mies parka voihki, että nyt tuntuu ihan siltä kuin sängyssämme olisi ollut mukana joku kolmas. Hän halusi jakaa yönsä vain minun kanssani!

Nyttemmin Siiri purkaa tuntojaan pitämällä eroottista blogia netissä. Mies tietää asiasta ja on jopa antanut sille vastahakoisesti siunauksensa, kunhan Siiri ei rupea antamaan kommentoijille yksityiskohtaisia vastauksia.

Rasvaista kuin remonttimiehellä?

Tapani, 38, on puolestaan sitä mieltä, että pikkutuhmat puheet sopivat kyllä kevyeen flirttiin ja kapakkaan, mutta kodissaan hän ei halua sellaisia viljellä eikä kuunnella, ei varsinkaan naisen suusta.

– Jotain kaunista menee auttamattomasti rikki, jos kurvikkaan, ihanan naisen punatuilta huulilta alkaa tulla rasvaista juttua kuin remonttimieheltä, Tapani väittää. Hän sanoo alkavansa silloin oikopäätä miettiä, onko naisen muukin taso yhtä matala.

Sytyttävätkö tuhmat puheet?

– Naisen ei pitäisi ehdoin tahdoin särkeä sitä mikä hänessä on kaunista, Tapani sanoo varmana asiastaan. Vähänkin älykäs nainen osaa päinvastoin käyttää hyväkseen sitä mitä miehet hänessä ihailevat, herkkyyttä ja naisellisuutta.

Tämä väite saa taas viereisessä pöydässä istuvassa 30-vuotiaassa Sannassa aikaan raivokkaan vastareaktion.

– Elät kuule vähän väärällä vuosisadalla, Sanna sanoo halveksivasti. – Naisilla ja miehillä on ihan samanlaiset tarpeet, ja sitten nainen olisi se jonka tehtävä on teeskennellä jotakin typerää sirkuttajaa, niin että mies saa ajatella hänestä yleviä?

Sannan mielestä juuri puhe on erotiikassakin kaiken a ja o.

– Korvat ovat naisen tärkein sukupuolielin, hän sanoo painokkaasti. – Kun kerran tilanne on kovasti latautunut ja intiimi, on puheenkin paras olla samaa tasoa, ei mitään "onpas sinulla kauniit silmät -liirumlaarumia. Tosimies sitä paitsi tietää kyllä tuhmien ja härskien puheiden eron ja tekee sillä erolla tulosta.

Matala ääni miehellä sytyttää naiset

Avoin puhe syventää seksiä


MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock

comments powered by Disqus

Uusimmat artikkelit

Gallup

Mikä on kamalin tapa, jolla sinut on jätetty?

  • Minut jätettiin tökeröllä kirjeellä, millaisella?

    3.95 % (27 kpl)

  • Sain erosta tiedon tekstiviestillä, millaisella?

    31.33 % (214 kpl)

  • Sain tiedon erosta netissä, miten?

    12.30 % (84 kpl)

  • Kumppani häipyi kuin tuhka tuuleen, mitä tapahtui?

    32.80 % (224 kpl)

  • Minut jätettiin muulla tavalla, tässä tarinani!

    19.62 % (134 kpl)

Suosituimmat keskustelut

Katso myös nämä

Lambi-testiryhmä

Kosteuspyyhkeet-testiryhmä: Lue tulokset!
Kosteuspyyhkeet-testiryhmä: Lue tulokset!

Tassuklubi

Casper-kissa testasi Purina ONEa kolme viikkoa – lue tulokset!
Casper-kissa testasi Purina ONEa kolme viikkoa – lue tulokset!

Kilpailu

Voita aurinkosuojatuotteet päiväkodille!
Voita aurinkosuojatuotteet päiväkodille!

Kultakaura-kilpailu

Voita vierailu Salatut elämät -sarjan studiolle!
Voita vierailu Salatut elämät -sarjan studiolle!

Kauneusvinkit

Uusi kasvojen puhdistaja hellii ihoa
Uusi kasvojen puhdistaja hellii ihoa

Testiryhmä

Testissä SAVU-savustuspussit
Testissä SAVU-savustuspussit

Kauhein kylpyhuone -kilpailu

Lähetä kuva ja voita 2000 euroa!
Lähetä kuva ja voita 2000 euroa!

Kilpailu

Tee unelmakotitesti ja voita!
Tee unelmakotitesti ja voita!

AVAn Elokuvakerho

Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Suunnittele logo AVAlle! Lähetä palautetta Lähetä kuva AVA-kanavalle! Testaa itsesi Ennustaja Blogit
Takaisin ylös

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje