Suomalaiset kesähäistä: Ihania muistoja, kauhumorsiamia ja sääongelmia

Suomalaiset kesähäistä: Ihania muistoja, kauhumorsiamia ja sääongelmia

Suomalaiset paljastivat millaisia kokemuksia ja muistoja heiltä on tämän kesän häistä.

Kesä on suosituinta aikaa häille. Viime vuonna Suomessa solmittiin vuonna 28 408 avioliittoa, ja varsinkin heinäkuun alusta elokuun puoliväliin asti vihkikirkoissa on kiirettä. Tilastokeskuksen mukaan kirkoissa yli puolet kaikista vuoden aikana vihittävistä pareista menee naimisiin kesäaikana.

Nappiin meni!

Helmen kyselyssä suomalaiset muistelivat viettämiään kesähäitä. Noin 62 prosenttia vastanneista kertoi osallistuneensa kesähäihin, jotka onnistuivat yli odotusten.

– Tyttären kesähäissä kaikki meni nappiin: ruokailu, ohjelmat illanvietto ym. Tuli paljon kiitteleviä kommentteja vierailijoilta, vähän väärään osoitteeseen, koska juhlien järjestäjänä oli toiminut juhlakalu itse kaasoineen, kertoo kikka.

– Kaikki häät, joissa olen ollut, on vietetty kesällä. Kaikki häät ovat olleet pariskunnan itsensä näköisiä ja ihania. Ilman pieniä kommelluksia eivät juhlat tietenkään ole sujuneet, mutta tämä kuuluu asiaan, kehuu EnniLenni.

– Sää suosi ja kaikki suunnitelmamme onnistuivat häiden osalta. Tuli siis aivan meidän näköiset juhlat ja vieraat kiittelivät aidosti. Pieniä ihania kommelluksia sattui, jotka kuitenkin värittivät päivää ja muistoja. Edellisenä kesänä olin ystäväni kaasona, nämäkin häät onnistuivat ja joista myös jäi kauniita ja hauskoja muistoja, kirjoittaa Onnellinen vaimo.

Kauhumorsiamia ja etikettivirheitä

Suomalaiset kesähäistä: Ihania muistoja, kauhumorsiamia ja sääongelmia

Aina kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Noin 21 prosenttia vastaajista kertoi osallistuneensa häihin, joita vainosivat ongelmat ja epäonnistumiset.

– Tein morsiamelle hääpuvun häälahjaksi. Meillä oli välimatkaa n. 300 kilometriä ja minä jouduin roudaamaan itseni puvun sovitukseen morsiamen luokse kolme kertaa kesän aikana. Häitä edeltävänä yönä ompelin vielä viimeisiä käsinpistoja pukuun kahteen asti yöllä. Aamulla olisi kuulemma pitänyt olla juhlapaikalla koristelemassa paikkaa, vaikken ollut edes kaasona. Häiden jälkeen kyselin ystävältäni että oliko hän tyytyväinen pukuunsa. Vastauksena tuli että, "ei tätä kukaan vieras haukkunut". Lisäksi sain kuulla vielä vuoden häitten jälkeen, että valokuvat olivat menneet ihan pilalle ja kaikki pitäisi järjestää uudestaan. Pariskunta oli muutoinkin tuomittu eroon jo ennen häitä, sellaista heidän elonsa oli ollut. Silloin päätin että en osallistu kuin pakon edessä häihin, kertoo viimeiset häät.

– Serkkuni häissä suhtauduttiin sulhasen isän, eli setäni puolen sukuun huonosti. Sukulaisiani kehoitettiin istumaan kirkossa mahdollisimman taakse, "jotta isovanhemmat mahtuvat eteen", kun loppujen lopuksi todellisuudessa jokainen pikkuserkkukin sulhasen äidin puolelta istui isän puolen tätejä ja setiä edempänä. Ruokaili tapahtui ulkona, vaikka oli valtavan kylmä. Morsiuspari lähisukulaisineen istui sisällä kaukana vieraistaan. Juomat ja tanssit järjestettiin niin myöhään, että suurin osa sukulaisista oli jo ehtinyt poistua ja jäljellä olivat enää pariskunnan vanhempien lempisukulaiset, muistelee Heikot häät.

Sää pilaa kesähäät?

Suomalaiset kesähäistä: Ihania muistoja, kauhumorsiamia ja sääongelmia

Muun muassa sateinen tai liian kuuma kesäsää sekä hyttyset saivat häävieraiden niskakarvat pystyyn.

– Kesähäät, joissa ruokailu, ohjelma ja tanssiminen tapahtuu sisätiloissa kuumana päivänä ovat kamalimpia häitä! Hikisen kuumassa salissa juhlavaatteissa tuskailevat vieraat olisivat varmasti mieluummin muualla. Mikäli sisätiloissa on oltava, on tuuletus ja ilmastointi oltava kunnossa! neuvoo nimimerkki ool.

Suuri ongelma saattaa myös olla morsiusparin tai juhlavieraiden alkoholin kulutus.

– Morsian ja jotkut alaikäiset joivat liikaa. Oksentelua ja konttaamista, pitkäksi aikaa riitti keskustelua. Muutenkin morsian käyttäytyi kuin teini, aikuinen nainen kyseessä tosin oli... jatkoilla tapahtuu paljastaa.

Omannäköiset vai persoonattomat?

Kyselyssä ihmeteltiin miksi niin useat kesähäät ovat toistensa kaltaisia. Eivätkö suomalaiset uskalla valita erikoisempia hääteemoja?

– Inhoan kesähäitä ylipäätään! Kaikki samanlaisia, kliseisiä, stressaavia ja hyttysetkin kiusaavat karkotteista huolimatta, hyi!", kertoo kunhan avauduin.

– Kaikki kesähäät, joissa olen ollut, olivat kuin toistensa kopioita. Ei mitään persoonallisuutta kuvioissa. Kaikki hääparit kehuivat, kuinka häät olivat aivan heidän näköisensä. Joka morsiamella oli valkoinen kermakakkupuku yllään, vaaleanpunaisia ruusuja kimpussaan, sulhasilla tumma puku, kaikissa oli samantapainen ruokatarjoilu, viihdyke oli näitä iänikuisia leikkejä, joita on ollut häissä iät ja ajat... Eikö porukat uskalla olla aidosti persoonallisia juhlia järjestäessään?" nimimerkki Anniina on mieltä.

Menisitkö sinä naimisiin kesällä? Ja ovatko kaikki kesähäät toistensa kaltaisia? Kommentoi alla!

Hääopas: Häiden käyttäytymisetiketti

Stressaavatko häät? Näin vaalit rakkautta häiden alla

Vuoden upeimmat kihlat ja häät – katso kuvagalleria!

MTV3 Helmi

Kuvat: Shutterstock

Lähde: Helmen kysely, heinäkuu 2012, Tilastokeskus

comments powered by Disqus

Uusimmat artikkelit

Gallup

Millaisia kokemuksia sinulla on pariterapiasta?

  • Kokemukseni ovat hyviä, millaisia?

    26.57% (38 kpl)

  • Kokemukseni ovat huonoja, millaisia?

    17.48% (25 kpl)

  • En uskalla tai kehtaa mennä pariterapiaan, koska...

    20.98% (30 kpl)

  • Kumppanini ei halua mennä pariterapiaan, koska...

    34.97% (50 kpl)

  • 0.70% (1 kpl)

Suosituimmat keskustelut

Katso myös nämä

Tassuklubi

Haussa Suomen erityisin kissa: Osallistu kilpailuun!
Haussa Suomen erityisin kissa: Osallistu kilpailuun!

Uneton48-kilpailu

Katso Uneton48-yleisöäänestykset tulokset!
Katso Uneton48-yleisöäänestykset tulokset!

Sony Music -kilpailu

Voita liput Pori Jazzeille ja tapaa Olly Murs!
Voita liput Pori Jazzeille ja tapaa Olly Murs!

Kauneusvinkit

Voita viikonloppu maisemakylpylässä!
Voita viikonloppu maisemakylpylässä!
Voita pirteät Crocs Huarache -kesäkengät!
Voita pirteät Crocs Huarache -kesäkengät!

Vichy-kilpailu

Voita kesäksi aurinkosuojatuotteet!
Voita kesäksi aurinkosuojatuotteet!

SAVU-testiryhmä

SAVU-savustuspussien testiryhmän tulokset, lue!
SAVU-savustuspussien testiryhmän tulokset, lue!

Kauhein kylpyhuone -kilpailu

Suomen kauhein kylpyhuone, katso!
Suomen kauhein kylpyhuone, katso!

AVAn Elokuvakerho

Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Suunnittele logo AVAlle! Lähetä palautetta Lähetä kuva AVA-kanavalle! Testaa itsesi Ennustaja Blogit
Takaisin ylös

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje