Petturitähteä tapaileva Mila Kunis: Luottamus on ongelma

Petturitähteä tapaileva Mila Kunis: Luottamus on ongelma

Ashton Kutcheria tapaileva näyttelijäkaunotar Mila Kunis tunnustaa, ettei hänen ole helppo luottaa muihin ihmisiin. Tähti kuitenkin kertoo yrittävänsä olla avoimempi.

Uuden Ted-elokuvan tähti Mila Kunis, 29, paljastaa kärsivänsä luottamusongelmista. Vaimoaan Demi Moorea pettäneen näyttelijän, Ashton Kutcherin, kanssa huhujen mukaan seurusteleva Kunis myöntää olevansa ihmissuhteissaan varovainen.

– Yritän olla vähemmän varuillani ja avoimempi. Minun on vaikea luottaa ihmisiin. Minussa on hyvin varovainen ja epäilevä puoli. Mutta pikkuhiljaa tunnen oloni varmemmaksi siitä, kuka olen ja nautin enemmän kaikesta, mitä minulle tapahtuu, Kunis kertoo.

– Yritän pitää enemmän hauskaa. Olen paljon konservatiivisempi kuin, mitä ihmiset ajattelevat. En lähettele nakukuvia itsestäni tai ryömi limusiinista ilman alushousuja!

Kahdeksan vuotta näyttelijä Macaulay Culkinin kanssa seurustellut haluaisi mahdollisen seurustelukumppaninsa muistavan häntä mieluummin ajatuksella valitulla lahjalla kuin kalleimmalla mahdollisella.

– Sen ei tarvitse olla iso tai mahtava ele. Materiaaliset asiat tulevat ja menevät ja jos haluaa upean laukun, sen voi ostaa itsekin, eikö totta? Jos joku ajattelee vähän sitä, mikä sinut tekee onnelliseksi, oli se sitten vaikka sitä, että tuo sinulle lempijuomaasi tai -suklaata tai kohtelee sinua kuin prinsessaa, niin se on paljon merkityksellisempää, Kunis sanoo.

Lue myös:

Mila Kunis: Naimisiinmeno ei ole välttämätöntä!

Mila Kunis yllättää: En häpeä mitään

Mila Kunis naimisiin Hollywood-komistuksen kanssa?

MTV3/Helmi

Kuva: Splash News

Lähde: femalefirst.co.uk

comments powered by Disqus

Uusimmat artikkelit

Gallup

Millaisia kokemuksia sinulla on pariterapiasta?

  • Kokemukseni ovat hyviä, millaisia?

    26.43% (37 kpl)

  • Kokemukseni ovat huonoja, millaisia?

    17.86% (25 kpl)

  • En uskalla tai kehtaa mennä pariterapiaan, koska...

    20.71% (29 kpl)

  • Kumppanini ei halua mennä pariterapiaan, koska...

    35.00% (49 kpl)

  • 0.71% (1 kpl)

Suosituimmat keskustelut

Katso myös nämä

Tassuklubi

Haussa Suomen erityisin kissa: Osallistu kilpailuun!
Haussa Suomen erityisin kissa: Osallistu kilpailuun!

Uneton48-kilpailu

Katso Uneton48-yleisöäänestykset tulokset!
Katso Uneton48-yleisöäänestykset tulokset!

Sony Music -kilpailu

Voita liput Pori Jazzeille ja tapaa Olly Murs!
Voita liput Pori Jazzeille ja tapaa Olly Murs!

Kauneusvinkit

Voita viikonloppu maisemakylpylässä!
Voita viikonloppu maisemakylpylässä!
Voita pirteät Crocs Huarache -kesäkengät!
Voita pirteät Crocs Huarache -kesäkengät!

Vichy-kilpailu

Voita kesäksi aurinkosuojatuotteet!
Voita kesäksi aurinkosuojatuotteet!

SAVU-testiryhmä

SAVU-savustuspussien testiryhmän tulokset, lue!
SAVU-savustuspussien testiryhmän tulokset, lue!

Kauhein kylpyhuone -kilpailu

Suomen kauhein kylpyhuone, katso!
Suomen kauhein kylpyhuone, katso!

Kilpailu

Tee unelmakotitesti!
Tee unelmakotitesti!

AVAn Elokuvakerho

Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Suunnittele logo AVAlle! Lähetä palautetta Lähetä kuva AVA-kanavalle! Testaa itsesi Ennustaja Blogit
Takaisin ylös

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje