Eva Longoria: Ihmisellä voi olla monta sielunkumppania!

Eva Longoria: Ihmisellä voi olla monta sielunkumppania!

Eva Longoria uskoo, että ihminen voi kohdata elämänsä aikana useamman kuin yhden sielunkumppanin.

Entinen Täydelliset naiset -tähti Eva Longoria, 37, erosi aviomiehestään Tony Parkerista, 30, marraskuussa 2010. Sen jälkeen tähti on seurustellut näyttelijä Penélope Cruzin veljen Eduardo Cruzin kanssa, mutta he erosivat kesäkuussa 2012. Kaunotar uskoo, että sielunkumppanuus ei rajoitu vain yhteen ihmiseen – eikä kyseessä tarvitse aina olla romanttinen suhde.

– Mielestäni ihmisellä voi olla monta sielunkumppania elämän aikana. Ja ne eivät välttämättä ole romanttisia suhteita. Mielestäni ystävät ovat myös sielunkumppaneitasi, sekä perheenjäsenet. Sinulla voi olla monia erityisiä yhteyksiä useiden ihmisten kanssa, Longoria kertoo.

Longoria myös kertoo haluavansa tulevaisuudessa äidiksi, sillä se on jotain, mitä hän on aina halunnut tehdä.

– Haluaisin saada perheen sitten, kun sen aika tulee. Pitäisin siitä todella, Longoria jatkaa.

Hohdokkaasta elämäntyylistä huolimatta näyttelijä kertoo olevansa onnellisimmillaan kotonaan Texasissa.

– Olen onnellisimmillani kotona Texasissa. Minulla on siellä farmi, jossa on paljon lehmiä, sikoja ja kissoja, Longoria sanoo.

Eva Longoria sykähdyttää minishortseissa – vau, mitkä sääret!

Tyylietsivä: Eva Longoria kerää katseet tiukassa sinisessä mekossa

Upea Eva Longoria hehkui ihanan raikkaassa asussa

Miehet huomio, seksikäs Eva Longoria on jälleen sinkku!

MTV3/Helmi

Lähde: Femalefirst.co.uk

Kuva: Splash

comments powered by Disqus

Uusimmat artikkelit

Gallup

Mikä on kamalin tapa, jolla sinut on jätetty?

  • Minut jätettiin tökeröllä kirjeellä, millaisella?

    3.81 % (25 kpl)

  • Sain erosta tiedon tekstiviestillä, millaisella?

    31.10 % (204 kpl)

  • Sain tiedon erosta netissä, miten?

    12.04 % (79 kpl)

  • Kumppani häipyi kuin tuhka tuuleen, mitä tapahtui?

    33.38 % (219 kpl)

  • Minut jätettiin muulla tavalla, tässä tarinani!

    19.66 % (129 kpl)

Suosituimmat keskustelut

Katso myös nämä

Tassuklubi

Casper-kissa testasi Purina ONEa kolme viikkoa – lue tulokset!
Casper-kissa testasi Purina ONEa kolme viikkoa – lue tulokset!

Kilpailu

Voita aurinkosuojatuotteet päiväkodille!
Voita aurinkosuojatuotteet päiväkodille!

Kultakaura-kilpailu

Voita vierailu Salatut elämät -sarjan studiolle!
Voita vierailu Salatut elämät -sarjan studiolle!

Kauneusvinkit

Loihdi upeat huulet sekunneissa
Loihdi upeat huulet sekunneissa

Testiryhmä

Testissä SAVU-savustuspussit
Testissä SAVU-savustuspussit

Testiryhmä

Lambin kosteuspyyhkeet -testiryhmä
Lambin kosteuspyyhkeet -testiryhmä

Kauhein kylpyhuone -kilpailu

Lähetä kuva ja voita 2000 euroa!
Lähetä kuva ja voita 2000 euroa!

Kilpailu

Tee unelmakotitesti ja voita!
Tee unelmakotitesti ja voita!

AVAn Elokuvakerho

Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Jaa elokuvakokemuksesi AVA Elokuvista ja voita!
Suunnittele logo AVAlle! Lähetä palautetta Lähetä kuva AVA-kanavalle! Testaa itsesi Ennustaja Blogit
Takaisin ylös

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje